Paranormaali Blogin haastattelussa Tapani Koivula Suomen Ufotutkijoista

Mikä on SUT?

- SUT eli FUFORA on Suomen Ufotutkijat ry, englanniksi Finnish UFO Research Association. Järjestö on Suomen suurin ufotutkimusta tekevä yhteisö. Seura perustettiin vuonna 1973. Itse olen siinä ollut mukana vuodesta 1974. Sitä ennen olin perustamassa jo vuonna 1968 Oulun Ufokerhoa. Ensimmäinen ufotutkimusseura Interplanetistit perustettiin vuonna 1962.



Miten yhdistyksenne määrittelee ufon?

- Kovin usein tiedotusvälineissä ufolla tarkoitetaan vieraiden sivilisaatioiden avaruusalusta. Yhdistyksemme pyrkii tieteellisyyteen, ja siksi meille ufo tarkoittaa lähtötilanteessa vain sitä mitä nuo kirjaimet merkitsevät eli Unidentified Flying Object (tunnistamaton lentävä kohde).

Kerro vähän itsestäsi

- Kaikkien näiden 41 vuoden ajan, joina olen aktiivisesti ufoja tutkinut, minulla on ollut melko monipuolinen siviiliminä. Samoihin aikoihin kun aloitin ufotutkimukset, aloitin arkkitehdin opinnot Oulun yliopistossa. Siinä sivussa olen tehnyt kaikkea minkä olen kokenut mielenkiintoisena ja tärkeänä: kirjoitellut pakinoita ja kirjoja, matkustellut 56 maassa, asunut Tansaniassa, juossut yhden maratonin ja hiihtänyt Finlandia-hiihdon, 76 km 20 asteen pakkasessa, pelannut kesät talvet futista ja lentistä, kerännyt yli 2000 erilaista tulitikkuetikettiä, pelannut shakkia internetissä tuhansia otteluita ja samalla käynyt maailmoita syleileviä keskusteluja pelikavereiden kanssa, vetänyt 5 vuoden ajan Radio Rajatietoa pääkaupunkiseudulla kuuluvassa Lähiradiossa, elänyt perhe-elämää, viihtynyt elokuvateattereissa ja kahviloissa, toiminut junissa amatööriterapeuttina… Sen verran vilkasta on ollut tässä elämässä, että seuraavan ehkä vietän leppoisammissa merkeissä jonkin eksoplaneetan kultaisilla hiekkarannoilla, humanoidityttöjen tarjoillessa eksoottisia drinkkejä.

Lue lisää täältä! (Klikkaa)